Tapahtumat
Kevätretki 2025
Kevätretki järjestettiin 16-18.5.2025 Kuhmossa, jauhovaaran eräkämpällä. Retken tavoitteena oli opastaa nuoria liikkumaan luonnossa ja tekemään havaintoja eri eläimistä, sekä tutustuttaa heitä eräseuran toimintaan. Retkeä varten lainattiin Metsästäjäliitolta kompasseja, sekä jälkimattoja. Kämpältä lähtee 4,3km luontopolku, jonka varrella on myös arboretum missä nuoret pääsivät tutustumaan ulkomaisiin puulajeihin. Polun varrella on kaksi lampea, jossa kokeiltiin ongintaa ja moni sai ahvenia saaliiksi. Näin päästiin tutustumaan myös saaliin käsittelyyn ja kuinka siitä valmistetaan ruokaa.
Iso kiitos kaikille mukana olleille ja erityisesti talkoolaisille
Alla kuvia tapahtumasta.
Nuorten kesäretki sovittiin pidettäväksi Kesäkuun alussa.Retkenlähtö on Outokummun Pitkästälahdesta 7.6.24 klo 10 ilomottautumiset Kari Saukkoselle p. 0405076179 15.5.24 mennessä.Retkestä infoa myöhemmin suunta on Kolovedelle paluu 9.6.24.
Maanomistajat tervetulleita.

